Jännitystä ilmassa. Jengiä kyytiin keräillessä liikkuu omassa mielessä lähinnä se kuuluvatko ne tomit varmasti. Muistanhan nyt valittaa siitä. Jokaisella kyytiin otettavalla on paljon asiaa. Spekuloidaan oikeastaan kaikki mahdolliset miksausvaihtoehdot läpi. Onneksi on tuottaja. Mitä lähemmäs levyn valmistumista mennään sitä enemmän Jonaksen panos nousee jalustalle. Eikä vähiten päätöksenteossa. Kokkolassa odottaa liuta miksauksia. Paikan päällä on kuitenkin parempaa tekemistä.



Herra tuottajan työskennellessä omasta halustaan yksin voi esimerkiksi syödä, katsoa leffan, pelata pöytäfutista ja juoda olutta. DCD:n jäsenet ovat valehtelematta maailman huonoimpia pöytäfutiksen pelaajia. Bändin kollektiivinen kilpailuvietti on kuitenkin sitä luokkaa, että haasteita otetaan muilta bändeiltä vastaan! Työnimillä pässön ja trivial pursuit kutsuttavat kappaleet kuulostavat massiivisilta. Yritetään löytää kultainen keskitie ameriikan isouden ja keski-suomalaisen pikkukylän väliltä (Suolahti, never forget!). Rummut ovat ”luomummat” kuin odotin ja sehän passaa. Emmi kuulostaa jumalaiselta. Meillä on loistava laulaja. Enpä taida väsyä sanomaan tätä: Tästä tulee hyvä levy!



Studiolta lähteminen aiheuttaa haikeita fiiliksiä. Viimeinen kerta Kokkolassa tämän levyn tiimoilta ja laatuaika Jonaksen kanssa ohi. Toivottavasti vielä työskennellään kimpassa tulevaisuudessa.

Juuso

3..2..1.. ja se on siinä! Viimeiset kaksi päivää olivatkin sitten viimeiset nauhoituspäivät, jotka pyhitettiin vokaalien tekemiselle. Juhlafiilis muhi mielessä jo ennen urakan aloittamista, mutta piti yrittää hillitä itsensä. Kuohuvan sijasta pulloon oli edelleenkin tarkoitus laittaa vettä. Ja tuota vettä kuluu ihan järkyttävät määrät studiopäivän aikana, useita litroja, joten ihan tärkeä juttu, ettei siellä ole mitään naista väkevämpää. Itsenäisyyspäivä starttasi hikisissä meiningeissä studiolla jääkylmän 240 km matkaamisen jälkeen Hevirellulla, älkää hyvät ihmiset hommatko ranskalaisia, hankalia lämpeemään! Kokkolassa odotti tuo tuttu lauluboxi, missä urakkaa riitti loppumetreille saakka. Laulaminenhan on kivaa hommaa. Samaan aikaan kun laulaa pää punaisena, tuottajan ääni kaikuu korvissa: lisää heittäytymistä, presenssiä ja artikulointia! Se on hienoa kun joku potkii! Studiokopissa yksinollessa kerkeää myös ajattelemaan kaikenlaista, mm. tuottajan taktiikkaa saada parempia ottoja. Näistä yksi on ilmiselvästi kehuminen. Kun kehutaan ottoa, niin silti rec lähtee samantien päälle.


Ainakin lauluboxista voi ilveillä tuottajalle.. jos se vaan sattuu katsomaan.

Toisena päivänä studiolle ilmestynyt harvinaisen mukava vempain, tuo miellyttävän näköinen Korgin vintagesyna, aiheutti kuolanvalumista ja leikkimistä lasersoundeilla. Mukavaa vastapainoa hikiseen puurtamiseen. Loppu alkoi häämöttää, ja kaikki nauhoitukset alkoivat olla onnistuneesti purkissa. Jo kotoisaksi muodostunut studion olkkari vempaimineen ja elämä studiolla aiheutti jo haikeuttakin.. onneksi studio vielä kutsuu ennen joulua, jolloin tarkoituksena on bändin ja Jonaksen kanssa tsekkailla miksaukset ja tietenkin baardittaa urakan päättymistä! Tuottaja tulee joutumaan myöskin jonkinasteisen jekun kohteeksi, katsotaan mitä viisikko keksii päänmenoksi ;)


Levyllä kajahtaa.

Adios ja hasta pronto!

- Emmy